yritä kovemmin

Löysin tässä eräs päivä vanhempieni huoneesta
minun vanhan päiväkirjani. En tiennyt pitäisikö minun
itkeä vai nauraa. Mun sisällä tuntui palavan tuli. Raivoissani
hymyilin asialle, en sanonut heille mitään. Ja tiedän,
että äitini sen vei. En voi sietää hänen tekemisiään.

Ensin hän käytti minun kuviani. Ja nyt varasti
päiväkirjani ja luultavasti ehti lukeakin sitä. Olen
vihainen, raivostunut. En osaa itkeä, en nauraa. En
tiedä mitä minun pitäisi tehdä.

Sanonko hänelle asiasta? Vai annanko yksinkertaisesti
kaiken taas olla. Niin kuin aina teen.

Pelottavinta siinä päiväkirjassa on se, että siinä
puhun kuinka en jaksa elämää. Kuinka kaikki kyllästyttää.
Henkilökohtaisia asioita. Liian.

Vanhempani eivät ole koskaan huomanneet minun
pahaa oloani.. Sillä siskoni teki kaiken oikein näyttävästi.
Siskoni on se, johon kaikki huomio kiinnittyy. Vaikka
itkisin olohuoneen sohvalla, yrittäisin kuristaa itseni,
he eivät huomaisi. He eivät saa tietää, kuinka paha
minulla on olla.
Tahdon olla se parempi tytär. Se jolla ei ole ongelmia.

Muutakuin jonkin sortin masennusta, syömisvammailua,
vakavaa ahdistuneisuutta ja fobia, jonka vuoksi en
ole poistunut kotoa kohta puoleen vuoteen. He eivät
huolestu mistään.